Holokaust on käyttökelpoista sodanjälkeistä propagandaa, joka alkoi järjestelmällisenä sisäpiirin kampanjana toisen maailmansodan aikana. Se oli yksi rahapiirien taktinen keino pitää omat joukot koossa ja saada maailma, erityisesti Amerikka, mukaan sotaan josta loppujen lopuksi tuli veljessota.

Tämän propagandan periaatteena oli: "Tehdään vihollinen, jotta voimme tappaa vihollisen."

Miten tämä tehtiin? Vanhoilla, koetuilla keinoilla.

Monimutkainen sota-ajan propaganda vihollisen väitetyistä "julmuuksista" ei ole mitään uutta. Se on tehokas psykologinen ase, jota yleisesti käytetään pitämään omat joukot kuumina jotta ne uskovat taistelevansa oikeutetun, isänmaallisen asian puolesta. Vihollisesta tehdään läpeensä paha järjestelmällisten, julmuuksista kertovien tarinoiden avulla. Media toistaa uudelleen ja uudelleen, miten julma ja paha vihollinen onkaan.

Tätä taktiikkaa liittoutuneet käyttivät laajasti. Tässä on yksi todiste:

Helmikuun 29 päivänä 1944 Britannian tiedotusministeriö lähetti seuraavan viestin maan papiston johdolle ja BBC:lle:

Sir,

Ministeriö on määrännyt minut lähettämään teille seuraavan kiertokirjeen:

Usein kunnon kansalaisten ja hartaiden kristittyjen velvollisuus on sulkea silmänsä ympärillämme olevilta omituisuuksilta.

Mutta tulee aika, jolloin sellaiset omituisuudet, vaikka ne edelleen julkisuudessa kiistetäänkin, on otettava huomioon, kun meitä vaaditaan toimimaan.

Tiedämme itse Venäjän bolshevikkidiktaattorin hallitsemiskeinoista esimerkiksi pääministerin kirjoitusten ja puheiden perusteella viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana. Tiedämme, miten Puna-armeija toimi Puolassa 1920 ja aivan äskettäin Suomessa, Virossa, Latviassa, Galitsiassa ja Bessarabiassa.

Meidän on siksi otettava huomioon se, miten puna-armeija varmasti tulee toimimaan, kun se vyöryy keski-Eurooppaan. Ellei varotoimenpiteisiin ryhdytä, siitä ilmeisen väistämättömästi seuraavat kauheudet vaikuttavat yleiseen mielipiteeseen tässä maassa tarpeettomasti.

Emme pysty muuttamaan bolshevikkeja, mutta voimme tehdä parhaamme säästääksemme heidät - ja itsemme - heidän tekojensa seurauksilta. Viimeisten kahdenkymmenenviiden vuoden aikaisten paljastusten johdosta pelkästään asioiden kiistäminen ei ole vakuuttavaa. Ainoa vaihtoehto on siirtää yleisön huomio pois koko asiasta.

Kokemus on osoittanut, että paras tapa siirtää huomio muualle on vihollista vastaan suunnattu, julmuuksista kertova propaganda. Pahaksi onneksi kansa ei enää ole yhtä altis sille kuin "ruumistehtaan", "pahoinpideltyjen belgialaisvauvojen" ja "ristiinnaulittujen kanadalaissotilaiden" aikaan.

Pyydämme siksi vakavasti yhteistyötänne kansan huomion kiinnittämiseksi pois Puna-armeijan tekemisistä tukemalla täysin sydämin niitä erilaisia syytöksiä saksalaisia ja japanilaisia vastaan, joita ministeriö on pannut ja tulee panemaan liikkeelle.

Kun osoitatte ottavanne ne todesta, muutkin voivat vakuuttua asiasta.

Kunnioittavasti
(allekirjoitus)
H. Hewet, apulaissihteeri

Kirjeessä oli seuraava jälkikirjoitus:

Ministeriö ei voi ryhtyä minkäänlaiseen kirjeenvaihtoon tämän tiedonannon johdosta. Se tulee paljastaa vain luotettaville henkilöille. (Rozek, Edward J., Allied Wartime Diplomacy: A Pattern in Poland, John Wiley and Sons, NY, sivut 209-210)

Tämä on aivan ällistyttävä asiakirja. Kirje on vankkana todisteena siitä, että toisen maailmansodan aikana liittoutuneet käyttivät julmuuksista kertovaa propagandaa Hitlerin Saksaa vastaan siirtääkseen oman kansansa huomion pois niistä julmuuksista, joita teki pääasiassa, muttei pelkästään, Puna-armeija - heidän ëtoverinsaí! - tunkeutuessaan Eurooppaan, kun Hitlerin sota lähestyi loppuaan.

On kuitenkin huomattava, että kirjeessä ei ollut mitään mainintaa ihmisten tappamisesta kaasulla.

Miksei? Koska typerä julmuuksista kertova propaganda on taas jotakin muuta. Kaasukammioväitteen levittämistä oli vähän aikaa kokeiltu, mutta se hylättiin nopeasti liian uskomattomana. Jos tarinat julmuuksista ovat niin törkeitä, mahdottomia ja epätodellisia etteivät ajattelevat ja tuntevat ihmiset yksinkertaisesti voi nielaista niitä, ei ole armeijan johtajan edun mukaista yrittää syöttää heille sellaisia ërikoksiaí.

Alkuperäisen ëkaasukammioí-väitteen tapaus oli tällainen:

Todellisuudessa Britannian tiedotusministeriö pyysi aluksi maan papistoa auttamaan ëkaasukammioistaí kertovan tarinan levittämisessä, jonka ministeriö oli suunnitellut panevansa liikkeelle. (Rozek, Edward J., Allied Wartime Diplomacy, sivut 108-110, John Wiley and Sons, New York) Alusta alkaen se kuitenkin arvioitiin liian ongelmalliseksi ja eriskummalliseksi ja vedettiin siksi nopeasti pois, koska siitä olisi voinut tulla strateginen häiriötekijä.

Jotkut ëvähäisemmätí niinsanotut ërikoksetí, joita ihmiset olivat halukkaita nielaisemaan, jäivät henkiin ja kukoistivat hetken - jotkut pitempään kuin toiset. Näin kävi sekä ensimmäisen että toisen maailmansodan aikana.

Monet vanhemman sukupolven edustajat sekä Euroopassa että Amerikassa muistavat vielä elävästi esimerkiksi liittoutuneiden ensimmäisen maailmansodan aikaiset karmeat propagandaväitteet saksalaisista. "Ruumiita saippuatehtaille", "belgialaisten vauvojen irtihakatut kädet", "ristiinnaulitut kanadalaissotilaat" - tarinoita, jotka kaikki osoittautuivat valeiksi ja joiden johdosta jotkut liittoutuneiden valtiomiehet sodan jälkeen jopa esittivät saksalaisille anteeksipyynnön.

Jotkut muistavat jo 1917-18 jopa silloisen New Yorkin osavaltion kuvernöörin uskomattoman, hysteerisen väitteen, jonka mukaan saksalaiset olivat "tuhonneet miljoonia juutalaisia."

Vielä paljonpuhuvampi on väite "kuudesta miljoonasta"! (Glynn, Martin, The Crucifixion of the Jews Must Stop, The American Hebrew, 31. lokakuuta 1920)

ëKuuden miljoonaní tarina on nimittäin vanha. Hyvin vanha.

Sitä oli tarjoiltu aikaisemminkin. skettäin julkaistussa kirjassa nimeltään Keystone of the New World Order: The Holocaust Dogma of Judaism, kirjailija Ben Weintraub huomauttaa, että luvulla on todellisuudessa myyttinen merkitys. Se perustuu kabbalistisiin (juutalaisten salainen oppi) lähteisiin. (Weintraub, Ben, The Holocaust Dogma: Keystone of the New World Order, Cosmos Publishers, 1994)

Pahaksi onneksi tarvittiin herkkäuskoisia, järjestelmällisesti harhaanjohdettuja ihmisiä - jollaisia on olemassa tänä päivänäkin - sekä korruptoituneen, sylikoiran lailla käyttäytyvän median hellittämätöntä aivopesua, jotta valetta on voitu pakkosyöttää vuosikymmenien ajan. Ensimmäisen maailmansodan aikana ei ollut sähköistä mediaa. Toisen maailmansodan jälkeen tästä kelpo tarinasta pyyhittiin pölyt ja se otettiin taas kerran käyttöön saksalaisia vastaan.

Valtava psykologinen päällekarkaus alkoi kuitenkin vasta, kun keksitty televisiosarja Polttouhrit (Holocaust) esitettiin kaikkialla maailmassa arviolta 100 miljoonalle ihmiselle. Seuraavaksi tuli Schindlerin lista. Lisäksi on ollut tuhansia muitakin filmejä, jotka eivät tehneet yhtä pahaa jälkeä, mutta ovat olleet yhteisvaikutukseltaan tuhoisia.

Yksi asia on tehtävä selväksi: Ei olisi epäröity hetkeäkään käyttää vanhaa tarinaa ëkaasulla murhaamisestaí sodan aikanakaan, jos se suinkin olisi tuntunut uskottavalta. Kuitenkin jo sodan aikana liittoutuneiden johto (Churchill, Roosevelt) sekä katolisen kirkon johto (mukaanlukien Paavi Pius XI) tiesivät monien tiedustelulähteiden, vakoilijoiden sekä leirien asukkaiden joilla oli radiolähettimiä (ml. sotilaat, papit, myös ne joille paikalliset sotilas-, poliisi- ja vartiohenkilökuntaan kuuluvat kävivät ripittäytymässä) kautta, ettei mitään järjestelmällistä joukkotuhoamista kaasulla tai millään muullakaan tavalla tapahtunut näissä leireissä.

Miten he tiesivät?

Liittoutuneiden johtajilla oli yksityiskohtaisia ilmakuvia, joista yksikään ei vahvistanut esimerkiksi rabbi Stephen Wisen tai muidenkaan eri maissa olevien sionistiagitaattoreiden silloisia hysteerisiä väitteitä. Ne eivät yksinkertaisesti olleet totta! Kaasulla ei tapettu ihmisiä, vaan ainoastaan täitä! Juttu oli kuin juusto, jossa oli paljon reikiä. Ja sitä pidettiin ongelmallisena.

Seurauksena tästä liittoutuneiden johto nimenomaisesti poisti kaikki viittaukset ëkaasukammioihiní sodanaikaisesta julmuuksista kertovasta propagandastaan, jopa diplomaattilähetyksistä, koska todisteet puuttuivat. (Allied Diplomacy in Wartime, Samisdat Resource Book, sivut 108-110)

Elokuussa 1943 liittoutuneet päättivät virallisesti, ettei väitettä ëkaasukammioistaí käytetä Natseja vastaan painetussa sanassa, syynä "riittämättömät todisteet oikeuttamaan väitteet teloituksista kaasukammioissa." (Foreign Relations of the United States Diplomatic Papers, 1943, Samisdat Resource Book)

Liittoutuneiden ja Paavin ei tarvinnut kiistää sellaista mitä ei tapahtunutkaan - muualla kuin sionistien kuumeisissa aivoissa heidän juonitellessaan kokoon ainutlaatuista ëuhriuttaí, joka tähtäsi Israelin valtion perustamiseen ja sodanjälkeiseen poliittiseen hyötyyn (mukaanlukien valtaisat sotakorvaukset Saksalta). Tästä syystä tarvittiin syyte juutalaisten kansanmurhasta.

Ja kuten selitämme lähemmin, Nürnbergin oikeudenkäynnit perustuivat noihin syytöksiin. Sionistit tarvitsivat tuomion kiskoakseen ësyyllisyysrahatí liittoutuneiden luomalta pelkurihallitukselta.

___________________________________

Keskustelua tästä ja monista muista Holokaustia koskevista peruskysymyksistä löydät lukemalla koko 66 kysymystä / vastausta sarjan Zündelsite-Nizkor Rebuttalsíista.