No hate. No violence
Races? Only one Human race
United We Stand, Divided We Fall
Radio Islam
Know Your enemy!
No time to waste. Act now!
Tomorrow it will be too late

English

Franç.

Deutsch

عربي

Sven.

Español

Portug.

Italiano

Русск.

бълг.

Hrvat.

Češt.

Dansk

Suomi

Magyar

Neder.

Norsk

Polski

Rom.

Srpski

Slov.

Indon.

فارسی

Türkçe

日本語

汉语
Mein Kampf

ADOLF HITLER

 
6. luku. 
SOTAPROPAGANDA.
 
Tarkoin seuratessani kaikkia poliittisia ilmiöitä mieltäni oli aina mitä 
suurimmassa määrin kiinnostanut propagandatoiminta. Olin huomannut sen 
välineeksi, jota nimenomaan sosialistis;marxilaiset järjestöt hallitsivat ja 
osasivat mestarillisen taitavasti käyttää. Opin varhain ymmärtämään, että oikea 
propagandan käyttötapa on todellinen taito, joka oli ja pysyi porvarillisille 
puolueille melkeinpä tuntemattomana. Ainoastaan kristillis;sosiaalinen puolue 
saavutti, varsinkin Luegerin ollessa sen johdossa, jonkinlaisen taituruuden 
tällä alalla, ja juuri sitä sen oli myös kiittäminen hyvin monista 
saavuttamistaan menestyksistä.
 
Mutta vasta sodan aikana saattoi nähdä, millaisiin tavattomiin tuloksiin oikein 
käytetty propaganda voi johtaa. Valitettavasti oli tässäkin tapauksessa kaikki 
oppi otettava viholliselta, sillä omalla puolellamme pysyi kaikki toiminta siinä 
suhteessa lievimmin sanoen vaatimattomana. Mutta juuri koko valistustoiminnan 
täydellinen epäonnistuminen saksalaisten puolella, mikä varmastikin pisti 
räikeästi jokaisen sotamiehen silmään, antoi minulle aiheen syventyä 
propagandakysymykseen vieläkin yksityiskohtaisemmin. Silloin oli enimmäkseen 
aikaa ajatteluun enemmän kuin riittävästi, mutta käytännöllisen opetuksen meille 
antoi vihollinen, ja valitettavasti liiankin hyvän opetuksen. Sillä mitä omalla 
puolellamme lyötiin laimin, sen vihollinen korvasi ennen kuulumattoman 
taitavasti ja todella nerokkaasti laskelmoiden. Itsekin opin tuosta vihollisten 
sotapropagandasta tavattoman paljon. Sen sijaan tuo aika ei pystynyt jättämään 
mitään jälkeä nimenomaan niiden päähän, joiden olisi ennen kaikkia muita pitänyt 
ottaa siitä oppia; osittain he pitivät itseään liian viisaina ottamaan opetuksia 
toisilta, mutta osittain puuttui rehellistä tahtoakin. Oliko meidän puolellamme 
ylimalkaan propagandaa lainkaan? Valitettavasti saatan vastata ainoastaan 
kieltäen. Kaikki, mitä siinä suhteessa yritettiin, oli niin riittämätöntä ja 
heti alun perin väärään osunutta, ettei siitä ollut ainakaan mitään hyötyä, vaan 
usein suorastaan vahinkoa. Muodoltaan epätyydyttävää, olemukseltaan 
psykologisesti väärään osunutta: siihen tulokseen perusteellinen Saksan 
sotapropagandan tutkiminen väkisinkin johti.
 
Ilmeisestikään ei ollut päästy oikein selville ensimmäisestäkään kysymyksestä, 
nimittäin: onko propaganda keino vai tarkoitusperä? Se on keino, ja sen 
mukaisesti sitä on arvosteltava päämäärän näkökannalta. Sen muodon täytyy siis 
olla tarkoituksenmukaisesti sovellettu tukemaan sitä päämäärää, jota sen on 
määrä palvella. On myöskin selvää, että päämäärän merkitys voi olla erilainen 
yleisen tarpeen kannalta ja että se myöskin määrää propagandan sisäisen arvon. 
Se päämäärä, jonka puolesta sodan aikana taisteltiin, oli kaikkein ylevin ja 
valtavin, mitä ihminen voi ajatella: se oli meidän oman kansamme vapaus ja 
riippumattomuus, elämisen mahdollisuuksien turvaaminen tulevaisuudessa ja 
kansakunnan kunnia; se oli sellaista, mitä nykyhetken eriävästä mielipiteestä 
huolimatta on olemassa tai paremminkin sanoen pitäisi olla olemassa, koska 
kunniaa vailla olevat kansat tavallisesti ennemmin tai myöhemmin menettävät 
vapautensa ja riippumattomuutensa, mikä taas vain vastaa korkeampaa 
oikeudenmukaisuutta, koska kunniattomat, kehnot sukupolvet eivät ansaitse 
vapautta. Mutta joka tahtoo olla pelkurimainen orja, sillä ei saa eikä voi olla 
kunniaa, koska kunnia silloin joutuisi erittäin nopeasti yleisen halveksinnan 
kohteeksi. Saksan kansa taisteli ihmisarvon mukaisen olemassaolon puolesta, ja 
sotapropagandan tarkoituksena olisi pitänyt olla tämän taistelun tukeminen; ja 
sen päämääränä täytyi olla sen auttaminen voittoon. Mutta kun kansakunnat 
taistelevat tällä kiertotähdellä olemassaolostaan ja niin ollen kohtalokas 
kysymys: ollako vai olla olematta tulee eteen, silloin kaikki humaanisuus tai 
esteettiset harkinnat häviävät olemattomiin; sillä tuollaiset kuvitelmat eivät 
häily maailmanavaruudessa eetterissä, vaan ovat lähtöisin ihmisen 
mielikuvituksesta ja siihen kytkeytyneet. Hänen erotessaan tästä elämästä nuokin 
käsitteet raukeavat jälleen tyhjiin, sillä luonto ei niitä tunne. Myöskin 
ihmisten keskuudessa ne ovat ominaisia ainoastaan harvoille kansakunnille tai 
paremminkin sanoen roduille, ja ainoastaan siinä määrin, mikäli ne ovat 
lähtöisin itse noiden kansakuntien tunteista. Humaanisuus ja esteettisyys 
suorastaan häviäisivät kokonaan ihmisten asumasta maailmasta, jos se menettäisi 
ne rodut, jotka ovat näiden käsitteiden luojia ja kannattajia.
 
Siten kaikilla näillä käsitteillä on kansan taistelussa olemassaolostaan tässä 
maailmassa ainoastaan toisarvoinen merkitys, jopa ne lakkaavat kokonaan olemasta 
taistelun muotoja määräävinä tekijöinä, niin pian kuin taistelevan kansan 
itsesäilytysvaisto voisi niiden vaikutuksesta lamaantua. Mutta se on aina ainoa 
näkyvä tulos. Mitä tulee humaanisuuteen, jo Moltke lausui aikoinaan, että se 
sodan aikana aina merkitsee sitä, että menetelmä muodostuu mahdollisimman 
lyhyeksi, siis että kaikkein kovin ja ankarin taistelumuoto vastaa sitä kaikkein 
parhaiten. Mutta jos tällaisissa asioissa yrittää ruveta lörpöttelemään 
estetiikasta yms., silloin siihen voi tosiaankin olla yksi ainoa vastaus: kun on 
kysymyksessä niin merkitsevä kohtalonasia kuin kansan taistelu olemassaolonsa 
puolesta, silloin ei kannata puhua siitä, mitä kauneus vaatii. Kaikkein ruminta 
ihmisten elämässä ja olemassaolossa on ja sellaisena pysyy orjuuden ies. Vai 
mahtanevatko Schwabingin rappeutuneet kannattajat pitää Saksan kansan nykyistä 
kohtaloa esteettisenä? Siitä kysymyksestä ei totisesti tarvitse keskustella 
juutalaisten, tämän kulttuurihajusteen nykyaikaisten keksijöiden kanssa. Koko 
heidän olemassaolonsa on kuin lihaksi tullut vastalause Jumalan kuvan 
esteettisyyttä vastaan. Mutta kun nuo humaanisuus ja kauneusnäkökohdat ovat 
kerran taistelun suhteen lakanneet olemasta, niitä ei voi enää käyttää 
propagandan mittapuuna. Propaganda oli sodan aikana keino päämäärään 
pääsemiseksi, mutta sota oli taistelua Saksan kansan olemassaolon puolesta, ja 
niin ollen saattoi propagandaankin suhtautua ainoastaan tässä kohdin voimassa 
olevien periaatteiden kannalta. Kaikkein julmimmat aseet olivat silloin 
inhimillisiä, koska ne edellyttivät nopeampaa voittoa, ja ainoastaan ne 
menetelmät olivat kauniita, jotka auttoivat kansakuntaa turvaamaan vapauden 
arvoa.
 
Tämä asenne oli sotapropagandan suhteen ainoa mahdollinen sellaisessa 
taistelussa, jota käytiin elämästä ja kuolemasta. Jos tästä olisi päästy 
selvyyteen ns. määräävissä paikoissa, ei olisi ikinä voitu joutua sellaiseen 
epävarmuuteen tuon aseen muodon ja käytön suhteen; sillä sekin on ainoastaan ase 
vaikka kyllä totisesti peloittava ase asiantuntijan kädessä. Toinen kysymys, 
jolla oli suorastaan ratkaiseva merkitys, oli tämä: kenen puoleen propagandan on 
käännyttävä? Tieteellisesti sivistyneen älymystön vai vähemmän sivistystä 
saaneiden suurten joukkojenko  puoleen? Sen on aina ja ikuisesti kohdistuttava 
ainoastaan suuriin joukkoihin! Älymystöä tai niitä varten, jotka nykyisin 
valitettavasti itse usein sanovat itseään sellaiseksi ; ei ole propaganda, vaan 
tieteellinen valistustoiminta. Mutta propaganda on sisällykseltään yhtä vähän 
tiedettä kuin mainosjuliste esitystavaltaan taidetta semmoisenaan. 
Mainosjulisteen laatimisen taito piilee siinä, että sen suunnittelija kykenee 
muodon ja värien avulla herättämään suuren yleisön huomion. Taidenäyttelyn 
mainosjulisteiden on määrä mainostaa vain näyttelyssä olevaa taidetta; kuta 
paremmin se sille onnistuu, sitä taidokkaampi itse juliste on. Julisteen on 
välitettävä edelleen yleisölle käsitys näyttelyn tarkoituksesta, mutta ei 
suinkaan millään muotoa pyrittävä olemaan siinä tarjotun taiteen korvauksena. 
Joka siis haluaa harrastaa taidetta itseään, sen jo täytyy tehdä enemmän kuin 
tutkia julisteita, eipä edes suinkaan sillä hyvä, että kertaalleen käy läpi 
näyttelyn. Häneltä täytyy odottaa, että hän perusteellisesti tutkien syventyy 
yksityisiin näytteille asetettuihin teoksiin ja sitten jälkeenpäin vähitellen 
muodostaa mielessään oikeudenmukaisen arvostelun.
 
Samoin on asianlaita senkin suhteen, mitä nykyisin tarkoitamme propaganda 
sanalla. Propagandan tehtävänä ei ole yksilöiden mielipiteiden tieteellinen 
muokkaus, vaan sen on kiinnitettävä suurten joukkojen huomio erinäisiin 
tosiseikkoihin, ilmiöihin, tapahtumiin, välttämättömyyksiin jne., joiden 
merkityksen on vasta sen ansiosta jouduttava joukkojen näköpiiriin. Propagandan 
taito piilee nyt kokonaan siinä, että tämä osataan suorittaa niin oivallisesti, 
että syntyy yleinen vakaumus jonkin tosiseikan todellisuudesta, jonkin 
tapahtuman välttämättömyydestä, jonkin välttämättömyyden oikeudesta, jne. Mutta 
kun propaganda ei itsessään, semmoisenaan ole eikä voi olla välttämättömyys, 
koska sen tehtävänä aivan samoin kuin mainosjulisteenkin on joukkojen huomion 
herättäminen eikä jo ennestään tieteellisen kokemuksen saavuttaneiden eikä 
sellaisten opettaminen, jotka pyrkivät hankkimaan sivistystä ja tietoja, sen 
vaikutuksen täytyy myöskin aina olla enemmän kohdistuneena tunteeseen ja 
ainoastaan varsin ehdollisesti ns. ymmärrykseen.
 
Kaiken propagandan täytyy olla kansanomaista ja asettaa henkinen tasonsa niiden 
käsityskyvyn mukaan, jotka ovat älyltään kaikkein vaatimattomimpia niistä, 
joiden puoleen se pyrkii kääntymään. Sen mukaan sen puhtaasti henkinen taso on 
asetettava sitä vaatimattomammaksi, kuta suurempi on se ihmisjoukko, johon sen 
on kohdistuttava. Mutta jos on kysymyksessä, niin kuin silloin, kun tehdään 
propagandaa sodankestämisen puolesta, kokonaisen kansan vetäminen sen 
vaikutuspiiriin, silloin ei voida ikinä olla liian varovaisia koetettaessa 
välttää liian suuria henkisiä edellytyksiä. Kuta vaatimattomampi propagandan 
tieteellinen painolasti on ja kuta enemmän se yksinomaan ottaa huomioon suurten 
joukkojen tuntemistavan, sitä tehokkaammaksi sen vaikutus muodostuu. Mutta tämä 
juuri on parhaana todistuksena propagandan oikeaan tai harhaan osumisesta eikä 
suinkaan muutamien tiedemiesten tai esteettisten nuorukaisten onnistunut 
tyydytys.
 
Propagandan taito piilee juuri siinä, että se käsittäen suurten joukkojen 
tunnepitoisen aatemaailman, löytää sielullisesti oikeassa muodossa tien laajojen 
kansankerrosten huomioon ja sitä tietä edelleen sydämeen. Etteivät meikäläiset 
rikkiviisaat tätä käsitä, se on vain todistuksena heidän ajatustensa 
velttoudesta tai omahyväisyydestä. Mutta jos ymmärretään, miten välttämätöntä on 
soveltaa propagandan mainoskyky suurten joukkojen tason mukaan, siitä jo saadaan 
seuraava opetus: On väärin yrittää antaa propagandalle tieteellisen opetuksen 
monipuolisuutta. Suurten joukkojen vastaanottokyky on varsin suppea, ymmärrys 
vähäinen, sen sijaan unohtamiskyky suuri. Näistä tosiasioista lähtien täytyy 
kaiken tehokkaan propagandan rajoittua muutamiin hyvin harvoihin kohtiin ja 
käyttää niitä iskusanojen tapaan niin kauan, kunnes varmasti jok'ainoa sellaiset 
sanat kuullessaan kykenee kuvittelemaan halutun mielessään. Niin pian kuin tämä 
periaate uhrataan ja pyritään monipuoliseksi, propagandan vaikutus saadaan 
haihtumaan olemattomiin, koska suuret joukot eivät silloin jaksa sulattaa 
eivätkä säilyttää tarjottua muistissaan. Siitä tulos heikkenee ja lopuksi jää 
kokonaan saavuttamatta. Kuta suuripiirteisemmät propagandaesityksen yleisten 
suuntaviivojen on määrä olla, sitä psykologisesti oikeampaan täytyy sen 
taktiikan määräämisen osua. Siinä esim. iskettiin kerta kaikkiaan harhaan, että 
viholliset koetettiin kuvata naurettaviksi, niin kuin erikoisesti tapahtui 
itävaltalaisessa ja saksalaisessa pilalehtipropagandassa. Siinä osuttiin perin 
pohjin harhaan, koska sotilaat iskiessään yhteen vihollisen kanssa saivat tästä 
heti paikalla pakostakin aivan toisen käsityksen, mikä sitten kostautui mitä 
hirvittävämmällä tavalla; sillä nyt saksalainen sotamies, vihollisen vastarinnan 
hänessä herättämän välittömän vaikutuksen alaisena, tunsi, että ne, jotka olivat 
pitäneet huolen hänen siihenastisesta valistuksestaan, olivat hänet pettäneet, 
ja sen sijaan, että hänen taistelunhalunsa tai vaikka vain lujuutensa olisi 
siitä kasvanut, tapahtui juuri päinvastaista. Mies menetti rohkeutensa.
 
Englantilaisten ja amerikkalaisten sotapropaganda oli sen sijaan psykologisesti 
oikeaan osunutta. Kuvaillessaan omalle kansalleen saksalaiset raakalaisiksi ja 
hunneiksi se jo ennakolta valmisti jokaista yksityistä sotilasta sodan kauhuihin 
ja siten osaltaan auttoi häntä säästymään pettymyksiltä. Kaikkein hirvittävinkin 
häntä vastaan käytetty ase tuntui nyt vain hänen siihen saakka saamansa 
valistuksen vahvistukselta ja lujitti samoin luottamusta oman hallituksen 
väitteiden paikkansapitävyyteen, samalla kuin se toisaalta yhä vain yllytti 
vihaa ja raivoa konnamaista vihollista kohtaan. Sillä niiden vastustajan aseiden 
hirvittävä vaikutus, jotka hän nyt joutui omakohtaisesti tuntemaan, vakiintui 
hänen mielessään vähitellen todistukseksi raakalaismaisen vihollisen jo 
ennestään tunnetusta hunnimaisesta raakuudesta hänen tulematta hetkeäkään 
ajatelleeksi, että hänen omat aseensa ehkä, jopa todennäköisestikin voivat 
vaikuttaa vieläkin hirvittävämmiltä.  Siten eivät varsinkaan englantilaiset 
sotilaat koskaan voineet tuntea sellaista, että heille oli kotoa annettu vääriä 
tietoja, mutta saksalaisen sotamiehen suhteen asianlaita oli valitettavasti 
siten niin suuressa määrin, että hän loppujen lopuksi torjui ylipäänsä kaiken, 
mitä tältä taholta tuli, huijauksena, kouristuksenomaisina yrityksinä. Kaikki 
tyynni seurauksena siitä, että propagandaa hoitamaan luultiin voitavan komentaa 
mikä tahansa aasi (tai muuten järkevä mies), sen sijaan että olisi käsitetty, 
että ainoastaan kaikkein nerokkaimmat ihmissielun tuntijat juuri ja juuri voivat 
siihen pystyä. Saksalainen sotapropaganda oli niin muodoin voittamaton koulu ja 
havaintoesimerkki sellaisesta valistustoiminnasta, jonka vaikutus koitui juuri 
päinvastaiseksi kuin mihin sillä pyrittiin, koska siitä täydelleen puuttui 
psykologisesti oikeaa harkintaa. Mutta vihollisesta oli verrattoman paljon 
oppimista sille, joka avoimin silmin ja tuntoaisti kalkkiutumattomana otti 
neljän ja puolen vuoden ajan vastaan vihollisprobagandan kohti vyöryvät 
tulva;aallot. 
 
Kaikkein huonoimmin kuitenkin ymmärrettiin kaiken propagandatoiminnan aivan 
ensimmäinen edellytys, nimittäin sen suorastaan periaatteellisesti 
subjektiivisesti yksipuolinen asennoituminen jok'ikiseen muokkaamaansa 
kysymykseen. Tässä kohdin tehtiin syntiä sillä tavalla ja lisäksi vielä heti 
sodan alussa ylhäältä alas asti, että se jo oikeutti epäilemään, saattoiko niin 
paljoa mielettömyyttä todellakin pitää pelkästään sulasta tyhmyydestä johtuvana. 
Mitä sanottaisiin esimerkiksi sellaisesta julisteesta, jonka määrä mainostaa 
uutta saippualajia, mutta jossa samalla mainitaan toisiakin saippualajeja 
hyviksi? Sellaiselle vain pudistettaisiin päätä. Mutta aivan samalla tavalla on 
myöskin valtiollisen mainostuksen laita.
 
Propagandan tehtävänä ei ole esim. punnita eri oikeuksia, vaan yksinomaan 
korostaa sitä oikeutta, jota sen on määrä edustaa. Sen ei pidä ulkokohtaisesti 
tutkia myös totuutta, sikäli kuin se on suotuisa toisille, taritakseen sitä 
sitten suurille joukoille rikkioppineen tunnollisesti, vaan taukoamatta palvella 
omaa asiaansa. Oli perin väärin ruveta pohtimaan sotaan syyllisyyttä 
lähtökohtana se katsantokanta, ettei Saksaa voitu yksin tehdä vastuunalaiseksi 
tämän suuren onnettomuuden tapahtumisesta, vaan oikein olisi ollut vyöryttää 
koko syy tykkänään vastustajan niskoille, siinäkin tapauksessa, ettei se olisi 
vastannutkaan todellista asian menoa, niin kuin asia nyt todellisuudessa sentään 
oli. Mutta mitä tästä puolinaisuudesta oli seurauksena?
 
Kansan syvät rivit eivät ole diplomaatteja eivätkä valtio-opin opettajia, eivät 
edes pelkästään järkevän arvostelukykyisiä miehiä, vaan yhtä horjuvia ja 
vaikutuksille alttiita kuin epäilykseen ja epävarmuuteen taipuviakin 
ihmislapsia. Jos nyt oma propaganda kerrankaan myöntää vastapuolella olevan 
oikeuden häivettäkään puolellaan, silloin on jo kylvetty oman asian oikeuden 
epäilyksen siemen. Suuret joukot eivät pysty erottamaan, missä vieraan vääryys 
loppuu ja oma alkaa. Ne käyvät sellaisessa tapauksessa epävarmoiksi ja 
epäluuloisiksi, varsinkin kun vastustaja ei tee samaa tyhmyyttä, vaan omasta 
puolestaan sysää kaiken mahdollisen ja mahdottoman syyn vihollisensa niskoille. 
Mikä silloin on ymmärrettävämpää, kuin että oma kansa loppujen lopuksi uskoo 
jopa enemmän vihollisen propagandaa, joka jatkuu tiiviimpänä, yhtenäisempänä, 
kuin omaa? Ja erikoisesti vielä sellainen kansa, joka jo muutenkin potee 
objektiivisuusvimmaa siinä määrin kuin Saksan kansa! Sen keskuudessahan näet 
jok'ikinen panee parastaan, ettei vain suinkaan tulisi tehneeksi viholliselle 
vääryyttä, senkään uhalla, että omaa kansaa ja valtiota voisivat kohdata mitä 
suurimmat onnettomuudet, jopa tuho.
 
Ettei määräävissä paikoissa tietystikään ole tarkoitettu sellaista, se ei 
ensinkään tule suurten joukkojen tietoisuuteen. Kansa on suurimmalta osaltaan 
olemukseltaan ja mieleltään siksi naismaista, ettei sen ajatuksia ja toimintaa 
määrää niinkään paljon kuivan järkevä harkinta kuin pikemminkin tunnepitoinen 
vaisto. Tuo vaisto ei ole monimutkainen, vaan päinvastoin hyvin yksinkertainen 
ja ahdas. Siinä ei ole monia eri vivahteita, on vain joko kyllä tai ei, rakkaus 
tai viha, oikeus tai vääryys, totuus tai valhe, ei koskaan puoleksi toista ja 
puoleksi toista tai osaksi jompaakumpaa jne. Kaiken sen ymmärsi varsinkin 
englantilainen propaganda todella nerokkaalla tavalla ; ja otti sen huomioon. 
Siinä ei tosiaankaan ollut lainkaan puolinaisuuksia, jotka olisivat voineet 
panna miehen epäilemään.
 
Todistuksena suurten joukkojen tunteiden alkukantaisuuden loistavasta 
tuntemuksesta oli sen asiaintilan mukaan sovellettu kauhupropaganda, joka yhtä 
häikäilemättömästi kuin nerokkaallakin tavalla turvasi siveellisen 
vastustuskyvyn säilymisen edellytykset rintamalla jopa suurimpienkin todellisten 
tappioiden sattuessa, sekä edelleen se, että saksalainen vihollinen kerta 
kaikkiaan yhtä iskevästi ristiinnaulittiin ainoana sodan syttymiseen syyllisenä; 
se oli valhe, joka ainoastaan sen ansiosta, että sitä niin rajattoman, julkean 
ja yksipuolisen itsepintaisesti toitotettiin, sopeutui suurten kansanjoukkojen 
tunnepitoiseen, aina äärimmäiseen asennoitumiseen ja joka sen vuoksi myös 
uskottiin. Miten tavattoman tehoisaa tämänlaatuinen propaganda oli, sen osoitti 
selvästi se tosiseikka, että se vielä neljän vuoden kuluttua ei ainoastaan 
saanut liittolaisten armeijoja kestämään loppuun asti, vaan alkoipa lisäksi 
syöpyä meidän omaankin kansaamme. Ei todellakaan ollut lupa ihmetellä, ettei 
meikäläiselle propagandalle ollut suotu samanlaista menestystä. Jo sen 
sisäisessä epämääräisyydessä piili sen tehottomuuden itu. Ja vihdoin jo sen 
sisällyksestäkin johtuen oli kaikkea muuta kuin todennäköistä, että se olisi 
voinut tehdä suuriin joukkoihin välttämätöntä vaikutusta. Että mokoman laimean 
pasifistisen huuhdeveden avulla voitaisiin innostaa ja hurmata miehiä menemään 
kuolemaan, sellaista tohtivat toivoa ainoastaan Saksan nerottomat valtiomiehet. 
Niinpä siis koko tuo viheliäinen tuote oli hyödytöntä, jopa suorastaan 
vahingollistakin. Mutta suurinkaan propagandan suunnittelun nerokkuus ei 
sittenkään johda ollenkaan menestykseen, jollei alati pidetä mitä tarkimmin 
silmällä perustavanluonteista periaatetta. Sen pitää rajoittua käsittelemään 
harvoja asioita, mutta sitten toistaa niitä loppumattomiin. Kestävyys ja sitkeys 
ovat tässä samoin kuin monen monessa muussakin asiassa tässä maailmassa 
menestyksen ensimmäinen ja tärkein edellytys.
 
Nimenomaan propagandan alalla ei saa koskaan antautua kaunosielujen eikä 
velttoutuneiden miesten johdettavaksi: edellisten johdettavaksi siksi, että 
siinä tapauksessa sisällys sekä muodoltaan että ilmaisutavaltaan lyhyessä ajassa 
kehittyy sellaiseksi, ettei se ole omansa suurille joukoille, vaan paremminkin 
kirjallisissa teeseuroissa; jälkimmäisiä taas on sen vuoksi pelättävä ja visusti 
varottava, että heidän raikkaiden tunteiden puutteensa saa heidät aina etsimään 
uusia ärsykkeitä ja kiihokkeita. Sellaiset ihmiset kyllästyvät varsin pian 
kaikkeen: he haluavat vaihtelua eivätkä ikinä ymmärrä paneutua sellaisten 
aikalaistensa tarpeisiin, jotka eivät ole vielä yhtä velttoutuneita kuin he 
itse, saati sitten noita tarpeita käsittää. He ovat aina ensimmäisinä 
arvostelemassa propagandaa tai pikemminkin sen sisältöä, joka heistä tuntuu 
liian perinteiseltä, liian kuluneelta, toiste taas aikansa eläneeltä, jne. He 
haluavat aina jotakin uutta, hakevat vaihtelua, ja siten heistä tulee jokaisen 
vaikuttavan, tehokkaan poliittisen joukkojenvaltauksen todellisia 
verivihollisia. Sillä niin pian kuin propagandan järjestely ja sisällys alkaa 
mukautua heidän tarpeidensa mukaiseksi, se menettää kaiken lujuutensa ja menee 
sen sijaan  kokonaan hajalle. Propaganda ei ole kuitenkaan olemassa sen vuoksi, 
että se hankkisi velttoutuneille pikku herroille kiinnostavaa vaihtelua, vaan 
sen pitää vakuuttaa, ja ennen kaikkea saada vakuuttumaan suuret joukot. Mutta 
koska nämä ovat kankeita ja jäykkiä, ne tarvitsevat aina tietyn aikansa, ennen 
kuin ovat valmiit edes perehtymään johonkin asiaan, ja vasta kaikkein 
yksinkertaisimpia käsitteitä tuhannesti toistamalla suuret joukot saadaan 
vihdoin muistamaan. Mikäli propagandanteossa halutaan vaihtelua, ei itse sen 
sisältöä, mitä propagandan avulla on määrä julistaa, saa koskaan muuttaa, vaan 
sen täytyy aina sanoa lopuksi sama asia. Niinpä täytyy samaa iskusanaa tietenkin 
valaista usealta eri puolelta, mutta aina pitää jokaisen katsauksen lopun 
päättyä itse iskusanaan. Ainoastaan sillä tavalla propaganda voi vaikuttaa ja se 
todella vaikuttaakin yhtenäiseltä ja kiinteältä.
 
Tämä suuri linja yksin, josta ei koskaan saa poiketa syrjään, voi alati 
yhtäläisenä pysyvällä tavalla, johdonmukaisesti tähdennettynä johtaa lopulliseen 
menestykseen. Silloin voidaan ihmettelyä tuntien todeta, miten tavattomiin, 
melkeinpä käsittämättömiin tuloksiin sellaisella sitkeydellä ja kestävyydellä 
voi päästä. Jokaisen propagandan onnistuminen on, yhtä hyvin liike-elämässä kuin 
valtiollisellakin alalla, sen varassa, miten kauan ja miten tasaisen 
yhtenäisesti sitä käytetään.

Tässäkin suhteessa vihollistemme sotapropagandan tarjoama esimerkki oli 
esikuvallinen: se oli rajoitettu  vain muutamia harvoja näkökohtia käsittäväksi, 
suunniteltu yksinomaan suuria joukkoja silmällä pitäen, sitä harjoitettiin 
uupumattoman sitkeästi. Koko sodan aika käytettiin kerta kaikkiaan oikeiksi 
tunnustettuja perusajatuksia ja esittämismuotoja tekemättä koskaan 
vähäpätöisimpiäkään muutoksia. Aluksi tämän propagandan julkeat, röyhkeät 
väitteet saivat sen tuntumaan mielettömältä, sitten se muuttui epämieluisaksi, 
ja lopulta sitä uskottiin. Neljän ja puolen vuoden kuluttua Saksassa puhkesi 
vallankumous, jonka iskusanat olivat peräisin vihollisten sotapropagandasta. 
 
Mutta Englannissa älyttiin vielä lisäksi eräs seikka, nimittäin että tämän 
henkisen aseen menestyksen mahdollisuus on kokonaan sen käytön laajuuden 
varassa, mutta että sen menestys runsaasti korvaa kaikki kustannukset. 
Propagandaa pidettiin siellä ensiarvoisena aseena, jota vastoin se meillä oli 
työttömien poliitikkojen viimeisenä hätäaputyönä ja vaatimattomien urhojen 
suojapaikkana. Sen menestys olikin, kun kaikki otetaan huomioon, tyhjän 
arvoinen.

 





Mein Kampf

ADOLF HITLER