No hate. No violence
Races? Only one Human race
United We Stand, Divided We Fall
Radio Islam
Know Your enemy!
No time to waste. Act now!
Tomorrow it will be too late

English

Franç.

Deutsch

عربي

Sven.

Español

Portug.

Italiano

Русск.

бълг.

Hrvat.

Češt.

Dansk

Suomi

Magyar

Neder.

Norsk

Polski

Rom.

Srpski

Slov.

Indon.

فارسی

Türkçe

日本語

汉语

Äärijuutalaiset tavoittelivat uutta Purim-joukkosurmaa Iranissa

David Duke



Juutalaisten 2500 vuotta vanhaa perinnejuhlaa Purimia juhlittiin 23.02. persialaisen kuninkaan neuvonantajan Hamanin murhan muistoksi. Legendan mukaan Haman juonitteli salaliittoa juutalaisia vastaan ja siksi hänet murhattiin 10 poikansa kanssa ja 75.000 epäonnista persialaista teurastettiin.

Merkittävää on se, että vuonna 2003 Purim-juhlaan ajoitettiin Irakin sodan hyökkäys, jonka suunnittelivat äärijuutalaiset  ja Yhdysvaltojen hallituksessa ja mediassa vaikuttavat Israelin partisaanit Irakia vastaan, joka ei ollut mikään uhka Yhdysvalloille. Irak oli kuitenkin Israelin strateginen vihollinen ja Saddamia pidettiin juutalaisyhteisöissä uutena ”Hamanina”.

Äärijuutalaiset tavoittelivat uutta Purim-joukkosurmaa Iranissa

 

Yhdysvalloille Irakin sota on ollut täysi katastrofi, sillä se on maksanut 3000 amerikkalaisen hengen ja 30.000 haavoittunutta sekä suunnattoman määrän rahaa, joka lasketaan biljoonissa dollareissa. Yhdysvalloille vakuuteltiin sodan lopettavan terroristiuhan Yhdysvaltoja vastaan, mutta sen sijaan tämä juutalaisten manipuloima sota on luonut kokonaisen vihan kulttuurin ja miljoonien potentiaalisten terroristien joukot Yhdysvaltoja vastaan. Lyhyesti sanottuna tämä sota ei ollut vain sota Irakia vastaan, vaan se oli samalla sota Yhdysvaltoja vastaan, sillä puolen miljoonan irakilaishengen lisäksi sota vahingoitti kaikkia Yhdysvaltojen etuja ja tavoitteita.

Nyt jälleen Purimin aikaan amerikkalaisten asearsenaali on suunnattu Israelin vihollista kohtaan: Iraniin. Amerikkalaisten poikia ja tyttäriä valmistellaan uhrattavaksi Israelin vainoharhan alttarilla. Tämän sodan toteutuessa se saattaa merkitä Yhdysvaltojen loppua maailmanvaltana. Se syöksisi maailman kaaokseen ja aiheuttaisi ennenäkemättömän vihan ja terrorismin aallon Yhdysvaltoja vastaan niin kotimaassa kuin maailmalla tulevina vuosina. Iran on antiikin Persian valtakunta ja sen presidentistä yritetään tehdä uutta Hamania. Juutalaiset vallan kulisseissa kautta maailman ovat lietsoneet vihaa ja valheita Irania ja presidenttiä kohtaan ja vaatineet tämän uuden Hamanin ja kymmenien tuhansien iranilaisten tuhoa uudessa Purim-juhlan teurastuksessa.

Pikainen internet-haku tuottaa tuhansia tuloksia, joissa verrataan Irania ja Purimia, presidentti Ahmadinejadia ja Hamania.

Rabbi Michael Bernstein kirjoitti artikkelin Jewish Telegraph Agencyyn otsikolla: ”Purimin juhlinta salaa todellisen merkityksen juutalaisten pelastuksen mielettömyydestä.” Hän on artikkelissaan sitä mieltä, että Ahmadinejad on uusi Haman, joka uhkaa juutalaisia ja Yhdysvaltoja kansanmurhalla. Hän aloittaa artikkelin tuomitsemalla Iranin presidentin näkemyksen holokaustin uudelleen arvioimisesta, hän hyökkää syyttäen minua ”valkoisen ylivallan kannattajaksi” ja väittää minun kutsuneen ”Wolf Blitzeriä sionistisalaliiton kätyriksi”. Hän hyökkää myös rabbia vastaan, joka osallistui Holokaustikonferenssiin Teheranissa ”hartaana ortodoksirabbina, joka syleili iranilaista isäntää ja halvensi ”sionistien” harjoittamaa juutalaisten kärsimysten manipulointia.”

Ainakin Bernstein osui osittain oikeaan rabbin kommentista ”sionistien juutalaiskärsimysten manipuloinnista”, mutta minun kohdallani hän oli täysin väärässä. Bernstein ja miltei kuka tahansa muukin voi sanoa minusta mitä haluaa ilman mitään vastalauseita (lehdistössä siis). Hän väittää minua ”valkoisen ylivallan kannattajaksi”, mitä en missään nimessä ole, sillä päinvastoin, en halua kansani hallitsevan kenenkään yläpuolella. Uskon jokaisen kansan, myös omani, olevan oikeutettu vapauteen ja itsenäisyyteen. Toistelen sitä joka päivä ja kerron sen aina kuin mahdollista.

Bernsteinin kaltaiset extremistijuutalaiset ovat niitä todellisia ylivallan edustajia kannattaessaan Israelin apartheidia. He uskovat, että ”valitulla kansalla” on jokin jumalainen oikeus vallata toisten maat, pommittaa, murhata ja terrorisoida vapaasti, kehittää ja käyttää kemiallisia, biokemiallisia ja ydinaseita samalla kieltäen edes alkeelliset puolustuskeinot kaikilta, jotka eivät hyväksy juutalaisten ja Israelin ylivaltaa. Heidän mielestä muita koskevat säädyllisyyden ja inhimillisyyden vaatimukset eivät koske heitä.

Todettakoon, että Bernsteinin kaltaiset juutalaiset ovat valehtelijoita luonnostaan, aivan kuten Jeesus Kristus sanoi 2000 vuotta sitten kutsuessaan juutalaista ”valehtelijaksi ja valheen isäksi” (Joh. 8:44). Bernstein siteerasi minua väärin, sillä en koskaan käytä huhuihin viittaavaa sanaa ”salaliitto”, enkä kutsunut Blitzeriä kätyriksi (työkalu), vaan sanoin suoraan hänen olevan juutalainen Israelin ääriliikkeen asiamies (agentti). CNN:n transkripti selostaa haastattelun sanatarkasti: ”Mielestäni olette puolueellinen, koska olette entinen AIPAC:n lobbaaja, juutalainen extremisti ja Israelin kannattaja, joten haluatte vääristellä jokaisen sionismia arvostelevan sanoja… Ette ole rehellinen televisiouutisten välittäjä… Olette Israelin agentti.”

Blitzer nimeää presidentin, varapresidentin ja muita ei-juutalaisia hallituksen virkamiehiä ja kysyy minulta: ”Ovatko nämäkin ihmiset yksinkertaisesti sionistisalaliiton kätyreitä?” Vastaan: ”He eivät ole salaliiton kätyreitä, mutta he ovat ehdottomasti sionistimedian ja politiikan kätyreitä. Jopa Washington Post kertoi 60 % republikaanipuolueen lahjoituksista tulevan juutalaisilta. Lisäksi yhdenkään amerikkalaisen poliitikon uskaltaessa arvostella Israelia menevät miljoonat hänen vastustajalleen ja häntä vastaan hyökätään mediassa, jossa sionisteilla on suunnaton valta.”

Bernstein jäi siis kiinni kahdesta suoranaisesta valheesta yrittäessään vääristellä sanojani. Itse asiassa kumosin sanan salaliitto ja huomautin juutalaisten huomattavasta vallasta mediassa ja politiikassa. Oma lausuntoni on hyvin järkevä ja vakuuttava, mutta rabbi Bernstein ja hänen extremistijuutalaiset ystävänsä pelkäävät kansan ymmärtävän oikein sanojeni oikeuden, kohtuuden ja säädyllisyyden, joten he valehtelevat ja vääristelevät sanojani. He valehtelevat ja valehtelevat uudestaan ja uudestaan, mikä kostautuu heille, varsinkin nykyisellä internetin aikakaudella, kun ihmiset voivat oikeasti tarkistaa uteliaisuuttaan lähteet, joissa asia esitetäänkin eri tavalla kuin juutalaisten hallinnoimassa mediassa. He näkevät minut järkevänä miehenä, joka vastustaa vihaa ja painostusta ja seisoo vääristelemättä sananvapauden ja omantunnon puolella. Viimein kansa myös oppii tuntemaan todellisen ylivallan ja etnisen ja uskonnollisen extremismin, joka on niin huolellisesti yritetty piilottaa valtamediassa.

Koska juutalaisten ääriliikkeet käyttävät Purim-juhlaa edistääkseen tuhoisaa hyökkäystä Irania vastaan, on tärkeää että ei-juutalaiset saavat perusteellisen käsityksen ja ymmärryksen tästä juutalaisten primitiivisen Purim-juhlan synnyttämästä kohtuuttomasta vihasta, joka ihannoi alkukantaista vihaa, murhaa ja kostoa heidän vihollisilleen.

Mikä on Purim?

Juutalaisten uskonnon mukaan Purim tarkoittaa ”valintojen juhlaa” ja perustuu juutalaisten väitteeseen Hamanista, Persian kuninkaan Xerxeen (Ahasuerus juutalaisille) neuvonantajasta, joka suututtuaan Mordokaille halusi surmata kaikki valtakunnan juutalaiset. Kuningas Xerxeen juutalainen vaimo Ester suostutteli Mordokain kanssa Xerxeen mestauttamaan Hamanin ja sallimaan juutalaisten hankkimaan kostonsa kaikkia niitä vastaan, joita pitivät vihollisinaan. Tapahtumille ei ole arkeologisia todisteita tai muita historiallisia todisteita kuin Esterin kirjan verenhimoiset kirjoitukset, jotka ovat todistettavasti juutalaisten näkemys tapahtuneesta. Esterin kirjan mukaan Haman hirtettiin kymmenen poikansa myötä ja ryöstelevät juutalaiset teurastivat 75.000 persialaista.

 

juttukuva2-m1013

Mielenkiintoista on se, miten juutalaiset käyttivät vaikutusvaltaansa Esterin kautta ei-juutalaiseen kuninkaaseen, joka teki heidän puolestaan likaisen työn. Eräässä Esterin kirjan kohdassa jopa suoraan kerrotaan, miten kuningas huijattiin uskomaan, että Haman oli hakannut nurin kuninkaan rakastaman hedelmätarhan. Esterin mukaan enkelit olivat teon takana, mutta puutarhureille he esiintyivät Hamanina. Kenties vastaavia enkeleitä olivat Richard Perle, Paul Wolfowitz ja CIA:n Irakin tiedustelun johtaja Stuart Cohen, jotka kuiskuttelivat valheita presidentti Bushille ja Yhdysvalloille Saddam Husseinin joukkotuhoaseista ja tämän edustamasta uhkasta Yhdysvalloille.

Tietenkään emme kuule Hamanin versiota tapahtuneesta, emmekä todellista käännöstä Ahmadinejadin lausunnosta ”pyyhkikää Israel maailmankartalta”. Ei ole mitään väliä sillä, että presidentti ei käyttänyt lausunnossaan sanoja Israel tai kartta laisinkaan. Itse asiassa presidentti Ahmedinejad ei vaatinut kansanmurhaa tai Israelin pyyhkimistä kartalta, vaan totesi yksinkertaisesti uskovansa maailman näkevän sionistihallinnon katoamisen samalla tavalla kuin Neuvostoliiton kommunistihallinnnon hajoamisen. Joka tapauksessa valheellinen versio, että hän haluaisi ”pyyhkiä Israelin maailmankartalta”, luetaan ja kuullaan miljoonia kertoja päivittäin mediassa ympäri maailman.

Vuosisatojen aikana juutalaisten Purim-juhla Hamanin ja väitettyjen antisemitistien verenhimoisesta rankaisemisesta on muuttunut Mardi Gras’n tyyppiseksi festivaaliksi, vaikka siinä juhlitaan järkyttävällä tavalla vihaa ja vihan symboleita sisältäen jopa ruokia, jotka symboloivat kostoa ja väkivallan hurmaa. Synagogissa lapset hakkaavat oksilla matkien Hamanin hakkaamisen ääniä ja luovat mininäytelmiä, joissa symbolisesti hirtetään Hamaniksi pukeutuneita lapsia. Esterin kirjaa (megila) luetaan ääneen ja lapset kiljuvat ja kiroavat Hamanin ja hänen poikiensa nimiä. Katkelma Robin Treistmanin artikkelista arvostetussa israelilaisessa sanomalehdessä The Jerusalem Post, missä kerrotaan, miten Purimia juhlitaan:

juttukuva3-m1013

Megilan lukeminen voi kestää 20 minuutista puoleen-toista tuntiin. Mistä moinen vaihtelu? Yksinkertainen syy on yleisön reaktio Hamanin nimeen. Jos yleisö villiintyy (mitä tapahtuu useimmissa tilaisuuksissa) joka kerta, kun Hamanin nimi lausutaan, voi lukeminen venyä pitkäksi. Tavan tarkoituksena on ”hakata” tai kostaa Hamanille buuaamalla, sylkemällä, kiroamalla ja hakkaamalla.

Vielä vastenmielisempää, kuin tämä vihan näytös pyhässä uskon tyyssijassa, ovat ruoat, joita valmistetaan varta vasten Purimia varten. Kuuluisimpia ruokia ovat Hamantaschen eli Hamanin korvat ja Kreplach. Hamanin korvat ovat kolmikulmaisia taikinataskuja, jotka symboloivat nimensä mukaisesti Hamanin korvia ja Kreplach on jauhelihalla täytettyjä taikinataskuja, jotka symboloivat Hamanin hakattua lihaa. Kuulostaako ruokahalua herättävältä? Tässä suora ote Tel Avivin Bar-Ilan yliopiston julkaisemasta lehtisestä, jossa selitetään Purim-juhlan lakeja ja tapoja:

  • 1. Haman Taschen eli Hamanin korvat: Ashkenasiyhteisöissä näistä kolmiomaisista hampunsiemenillä tai muulla makealla täytetyistä taikinataskuista on tullut hyvin yleisiä. Perinne on lähtöisin itä-Euroopasta, Ashkenaseilta (Saksasta) ja Italiasta. Niistä on tullut Purim-juhlan tunnetuin ja laajimmalle levinnyt herkku kaikkialla maailmassa.
  • 2. Kreplach: Kolmiomaisia lihatäytteisiä taskuja. Nimestä on suosittu selitys: ”Kreplachia syödään vain päivinä jolloin sekä lyödään että syödään: Jom Kippur (Kaparot-tapa), Hoshana Raba (lulavin heiluttaminen) ja Purim (Hamanin symbolinen hakkaaminen).”

Mikä erottaa nämä toisistaan? Vaikuttaa siltä, että eron tekee kahden erilaisen uhan luonne kahdessa eri historian tapahtumassa. Haman (Purim) halusi tuhota, tappaa ja eliminoida kaikki juutalaiset fyysisesti. Antiokhos IV Epifanes (Hanukka) halusi assimiloida kulttuurillisesti (sulautuminen) Israelin kansan.

juttukuva4-m1013

Mikä on siis Purimin todellinen opetus juutalaisille? Washington D.C.:n vanhimman synagogan rabbi Shmuel Herzfeld selittää internetissä juutalaistovereilleen Purimin merkitystä artikkelissa ”Valoa kansoille”. Rabbi Herzfeld ei ole kuka tahansa juutalainen. Hänen synagogansa on niin merkittävä, että sitä voisi sanoa Yhdysvaltojen kansalliseksi synagogaksi, ja Herzfeld itse on merkittävän juutalaisjärjestön AMCHA:n kansallinen varapresidentti.

Rabbi Herzfeld selittää, miten useimmat juutalaiset opettajat näkevät Purimin opetuksen vaatimuksena kansanmurhasta juutalaisten vihollisille ja heidän jälkeläisilleen:

Useimpien mukaan Purimin tarina on kuningas Saulin epäonnistumisen hyvittäminen. Israelin ensimmäinen kuningas Saul oli Kisin poika, jonka nimitti kuninkaaksi profeetta Samuel. Samuel käskee Saulin tuhoamaan Amalekin, niin kansan kuin kaikki eläimetkin. Samuel valloittaa Amalekin, mutta säästää armeliaisuuttaan Amalekin kuninkaan Agagin hengen. Lisäksi hän ottaa eläimistä parhaat sotasaaliiksi. Samuelin kuullessa tästä hän sanoo Saulille: ”Jumala on riistänyt sinulta Israelin kuninkuuden”. Siten Saul menettää valtakuntansa, koska epäonnistui tappamaan Agagin ja salli juutalaisten ottaa Amalekin omaisuutta sotasaaliiksi.

Mordokai on Saulin jälkeläinen ja Haman kuningas Agagin jälkeläinen. Mordokai taistelee Hamania vastaan ja tappaa sekä Hamanin, että kaikki 10 poikaa. Saulin jälkeläinen Mordokai ei anna armoa Agagin jälkeläiselle Hamanille, joten näin Mordokai hyvittää Saulin synnin, eivätkä juutalaiset ota sotasaalista.

Opetus on päivän selvä. Ei-juutalaisten vihollisten ollessa kyseessä juutalaisten tulee armotta tuhota heidät täydellisesti, ”niin kansat kuin eläimet”. Purimin sankari Mordokai näki opetuksen selvästi, eikä tehnyt samaa virhettä kuin Saul, kuten ei nykyajan juutalaistenkaan pitäisi tehdä.

Kansallisen synagogan edustamat valtavirran juutalaiset ottavat viestin tosissaan, kuten valitettavasti monet muutkin. Vuoden 1994 Purim-juhlan aikaan juutalainen lääkäri Baruch Goldstein meni kesken rukousten Patriarkkojen haudan muistomerkille ja ampui rynnäkkökiväärillä 29 ja haavoitti 125 palestiinalaista. Onneksi on vielä muutamia rohkeita juutalaisia rabbeja, jotka uskaltavat tuomita Purimin edistämän äärimmäisen vihan. Eräs heistä on rabbi Arthur Waskow, joka käsittelee asiaa artikkelissaan ”Purim-juhlan uudistus ja Esterin paasto”.

… Purim-juhlan iloisuutta himmentää vuoden 1994 kauhut – 30 rukoukseen kumartuneen muslimin joukkomurha kiihkouskovaisen juutalaisen toimesta, joka kuvitteli toimivansa Jumalan nimeen… Hebronin joukkosurman ajoitus ei ollut sattumaa, sillä itse Purimin merkityksellä oli osansa hirmuteon suunnittelussa…

Eräs toinenkin juutalainen rabbi, J. Jacobs, paljastaa Purimin vihaan perustuvan luonteen ja ei-juutalaisten samaistamisen tarujen amalekiläisiin.

Viime vuosina useat ovat mieltäneet palestiinalaiset amalekiläisiksi ja siten oikeuttaneet kaikenlaisen väkivallan heitä kohtaan. Ei ole sattumaa, että Baruch Goldstein, fanaattinen juutalainen uudisasukas Länsirannasta, valitsi juuri Purim-juhlan joukkomurhansa ajankohdaksi. Kun tietyt poliittisen näkökulman omaavat samaistavat Purimin tarinan nykypäivän juutalaisten maailmankatsomukseen, tulee siitä ajankohtainen yllyke väkivaltaan se sijaan, että se vain muistuttaisi satiirinomaisesti tapahtumista kauan sitten. Vakavuus, jolla monet ovat hyväksyneet megilan näennäisen joukkomurhan hyväksymisen, vaatii yhtä vakavaa eettistä vastinetta meiltä muilta, joita huolettaa tarinan loppu.

Kuitenkaan tuota eettistä vastinetta ei ole tullut ja juutalaiset kautta maailman lietsovat Purimin nostattamaa vihaa miestä kohtaan, jota äärijuutalaiset pitävät uusimpana Hamanina. The Jerusalem Postin mukaan 26.02.2007 Israelin äärijuutalaiset keräsivät yhteen 10.000 juutalaislasta rukoilemaan Iranin presidentin Ahmadinejadin kuolemaa.

Purimin tarinan vihan ja kansanmurhan ymmärtäminen on välttämätöntä radikaalien äärijuutalaisten ymmärtämiseen heidän kyllästäessään valtavirran juutalaisuutta aatteillaan. Purimin tarinassa oletettua juutalaisvastaista salaliittoa käytetään oikeutuksena heidän oman kansanmurhansa toteuttamiseksi, jota juhlitaan näyttävästi vuosittain vielä 2500 vuoden päästäkin. He käyttävät Purimin tarinaa opetuksena rakkauden ja pelastuksen sijaan vihasta ja tarpeesta olla täysin armottomia vihollisen kohtelussa.

Tällä hetkellä äärisionistit, joilla on merkittävästi valtaa mediassa ja hallituksissa ympäri maailman, ovat suunnittelemassa uutta kansanmurhaa. Tällä kertaa Irania vastaan. Samalla tavoin kuin kuningas Xerxestä huijattiin ja manipuloitiin valheilla, he valehtelevat johtajillemme ja kansalle, että Iranilla on aikeita ja pyrkimyksiä kansanmurhaan niin Israelin kuin koko maailman suhteen. He jopa väittävät Iranin olevan uhka Yhdysvalloille. He vääristelevät Iranin presidentin sanoja ja väittävät Iranin ydinteknologian ohjelmaa vaaralliseksi, vaikka Iran on sallinut YK:n ydinenergiajärjestön (I.A.E.A.) tarkastukset. ”Valitun kansan” kaksoisstandardit särähtävät korvaan, sillä Israel ei ole koskaan sallinut tarkastuksia kemiallisiin, biologisiin tai ydinaselaitoksiinsa.

Toisaalla The Jerusalem Postin sivuilla, jossa opetetaan nuorille juutalaisille internet-taitoja, sanotaan:

”Petollisen Hamanin tunnistaminen on tärkeää, sillä joka sukupolvessa näyttäisi olevan oma Hamaninsa, joka haluaa tuhota meidät. Purim-juhlassa me juhlistamme selviytymistämme Hamanien virrasta, joka jatkuu läpi historian ja maailman ympäri!”

Näille halveksuttaville äärijuutalaisille uusi Haman on Ahmadinejad. Jos he onnistuvat lietsomaan vihaa ja sotaa häntä vastaan ja siten tuhoisasti hyökkäämään Irania ja meitä vastaan, tulevat he päästämään valloilleen sodan, terrorismin, talouden laman ja käsittämättömät kärsimykset miljoonille ihmisille ympäri maailman.

Lehden viimeinen artikkeli kuvailee hyvin Purimin itsepetosta, kun se kertoo miten ”juutalaiset kautta maailman juhlistavat selviytymistään, menestystään ja rakkauttaan naapureita kohtaan syömällä lautasellisen Hamanin korvia”. Miten ketään voidaan syyttää juutalaisvastaisuudesta, jos ei satu pitämään ajatuksesta Hamanin korvien syömisestä osoituksena lähimmäisenrakkaudesta?

Nyt kun Saddam Hussein on hirtetty Hamanin tavoin ja puoli miljoonaa irakilaista on kuollut ja yli miljoona loukkaantunut tässä juutalaisten masinoimassa sodassa, tulemmeko vielä joskus näkemään juutalaisten nauttivan synagogissaan ”Saddamin korvia”? Kun useat äärijuutalaiset kannattavat ydinasehyökkäystä Iraniin, tulemmeko kenties katastrofaalisen Iranin sodan jälkeen näkemään uusia ruokia Purim-juhlassa, kuten mikrotettua lihaa kuvastamaan Ahmadinejadin ja miljoonien iranilaisten säteilytettyä lihaa? Mikä onkaan parempi tapa sionisteille viestittää lähimmäisenrakkauttaan, kuin ihana lautasellinen Hamanin korvia?

Tänä Purimina maailman täytyy saada tietää ja ymmärtää äärijuutalaisten viha, joka johtaa meitä kohti kauhistuttavaa sotaa Irania vastaan. Kuulemme jatkuvasti fanaattisista äärimuslimeista, mutta milloin saamme kuulla vielä suuremmasta maailmaa kohtaavasta fanaattisten äärijuutalaisten uhasta, joka johtaa maailmaa kohti Tuomiopäivän taistelua Iranissa? Mikäli emme estä tätä juutalaisten vihan ja murhien aaltoa, kärsivät iranilaisten lisäksi myös koko muu maailma.